Iskelmä Finlandia -palkinto on vakiinnuttanut asemansa osana suomalaista populaarimusiikkia. Nokian kaupunki myöntää 10 000 euron arvoisen palkinnon vuosittain ansioituneelle taiteilijalle, joka on työssään edistänyt kotimaista populaarimusiikkia ja on näin omalla esimerkillään näyttämässä tietä myös muille. Nimestään huolimatta palkinto ei ole suunnattu pelkästään perinteisille iskelmäartisteille, vaan ehdokkaita valitessa tarkastellaan koko kevyen musiikin kenttää.
Vuoden 2011 Iskelmä Finlandia -ehdokkaat ovat Danny, Mariska, Markku Aro, Meiju Suvas ja Pepe Willberg. Voittajan valitsee ÄKT:n entinen pitkäaikainen toiminnanjohtaja Arto Alaspää.
Iskelmä Finlandia -ehdokkaat esiintyvät palkintogaalassa Kuorimolla torstaina 28.7.2011. Gaala myös televisioidaan suorana Yle TV 2:lla. Gaalan juontavat Timo Koivusalo ja Johanna Pirttilahti.
Gaalan jälkeen ilta jatkuu viime vuoden Iskelmä Finlandian voittajan Laura Voutilaisen energisen lavashown’n voimalla. Ja Lauran jälkeen loppuillan tunnelmasta huolta pitää DJ Nite.
Iskelmä Finlandia -gaalaan on saatavilla myös VIP-lippuja, jotka sisältävät buffet-illallisen Kuorimon tunnelmallisessa ravintolassa. Buffet aukeaa kello 18. Ovet tapahtumaan ovat avoinna kello 19 alkaen.










